Sivut

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Turvalonkero kissalle


Olen kevään aikana seurannut facebookin käsityöryhmissä turvalonkerobuumia. Parisen viikkoa takaperin kokeilin itsekin tehdä lonkeroita, mutta en keskosille vaan kissalle. Lankana käytin miamin jämäkeriä ja tein lonkeroita hieman enemmän kuin ohjeessa. Täytteenä käytin tyynyvanua ja lisäksi kissanminttua. Suosittelen ompelemaan kissanmintulle pienen pussin, jotta lelu pysyisi vähän siistimpänä. Itsehän en näin tehnyt ja lelun pää on ihan vihertävänruskea kissojen jäljiltä. Mutta tästä voimme päätellä lelun olevan suosittu :)